Joulumieltä vanhuksille ja meille kaikille JoyActorin joululauluvideolla

Haastamme tänä vuonna kaikki mukaan Vanhuskummi-haasteeseen. Tavoitteena on, että jokaisella yksinäisellä vanhuksella on oma kummi ensi vuoden aikana!

JoyActor on tehnyt yhteistyössä urheilijoiden, kuten Nooralotta Nezirin, Rosanna Ojalan ja IIvo Niskasen, ja somevaikuttajien kanssa joululauluvideon, jolla toivomme saavamme kaikki mukaan haasteeseen.

Tekemällä hyvää, saat myös itsellesi hyvää!

Ihanaa ja rauhallista joulua meille kaikille ❤

Suomen ensimmäinen Tekojen Tiistai 27.11.2018. Hyviä tekoja helposti ja iloisella mielellä

Kansainvälinen Giving Tuesday -tapahtuma saapuu 27. marraskuuta ensimmäistä kertaa Suomeen. Hyväntekeväisyystapahtuman tarkoituksena on levittää hyvää mieltä tekojen kautta.

Yhdysvalloista lähtöisin oleva tapahtuma on saanut alkunsa vuonna 2012. Tapahtuma on vastapainoa Black Friday ja Cyber Monday -kulutusjuhlille muistuttaen hyvän tekemisen tärkeydestä.

Jokainen yksilö tai organisaatio voi osallistua kampanjaan omien resurssiensa mukaan. Teko voi olla pieni hyvänmielenele tai suurempi ponnistus itselle tärkeän asian eteen. Mukaan voi lähteä esimerkiksi auttamalla naapuria tai lahjoittamalla aikaansa vapaaehtoistyöhön.

Giving Tuesday keräsi vuonna 2017 osallistujia yli 150 maasta. Kampanja on noussut Yhdysvalloissa jopa joulua suuremmaksi lahjoitustapahtumaksi. Viime vuonna tapahtuma sai osakseen paljon näkyvyyttä ja sen avulla kerättiin yhteensä 300 miljoona dollaria internet-lahjoituksina.

JoyActorkin osallistuu tapahtumaan lahjoittamalla hyvää mieltä vanhuksille musiikin ja laulun voimalla eri vanhainkodeissa Helsingissä. Ei ainoastaan tiistaina 27.11., vaan jokaisena päivänä!

Haluaisitko sinä osallistua meidän kanssamme levittämään iloa vanhuksille ja meille itselle myös? Jos haluat, laita meille viestiä osoitteeseen info@joyactor.com. Ensimmäinen laulu- ja pikkujoulutilaisuus on jo keskiviikkona 28.11.2018 Hopeatien vanhainkodissa.

Tervetuloa laulamaan ja välittämään hyvää mieltä!

JoyActorin Satumaiset kesäjuhlat vol. 2 Hopeatien palvelutalossa

Tavoitteena maailman positiivisin elektroniikkabrandi

Tänä vuonna JoyActor järjesti jo toiset satumaiset kesäjuhlat vanhuksille. Ja meille muille myös! Kuten JoyActorin slogankin “Kierrätä iloa!” jo sanoo, niin haluamme toteuttaa sitä ihan joka päivä. Niin teemmekin, mutta tällaisilla hyväntekeväisyystapahtumilla sen näkee ja tuntee vielä enemmän.

Musiikkia, terveellistä ruokaa ja satumaista tunnelmaa

Kesä on ollut aurinkoinen ja lämmin ja onneksi tällekin päivälle sattui upea sää. Saimme viettää iloista päivää ulkona kuunnellen musiikkia. Viulisti Elisa Järvelä ja muusikko Olli Posti soittivat meille musiikkia samalla, kun saimme nauttia terveellisiä herkkuja. Wagar Javed ystävineen tarjosi maukasta linssipataa riisillä, jälkiruokakin oli terveellistä raakasuklaakakkua a’la Suklaakeisari ja juomina superterveellisiä Oatly kaurajuomia. Iltapäiväkahvit saimme talon puolesta.

 

Söpöysvaroitus

Hopeatien palvelutalo on muistisairaille vanhuksille, mutta useimmat kuin “heräsivät”, kun pääsivät katsomaan ja silittämään paikalle tuotuja söpöyksiä! Rehndahlin eläintilalta meitä ilahduttamaan tulivat lampaat Aino ja Unelma, portugalinvesikoira Raita, pari kania ja kanaa. Lisäksi paikalle saapui 4 kk vanha suloinen Putti-minipossu. Monet asukkaista muistivat, kun he nuoruudessaan asuivat maalla ja heillä oli paljon erilaisia kotieläimiä. Asukkaita oli aivan mahtava katsoa, kun he silittelivät eläimiä ja kyselivät niistä! Toki paikalle saapuneet lapset ja me muut aikuiset rapsuttelimme niitä.

Kiitos Hopeatien palvelutalon johtajalle Iisa Honkavaaralle ja Janika Karvoselle, että saimme tulla viettämään satumaista kesäpäivää yhdessä teidän kanssa! Tällaisia tapahtumia tarvitaan enemmän 🙂

Olympiavoittaja Iivo Niskanen ja suomalainen kuulokevalmistaja JoyActor yhdessä taistelemaan syöpäsairaiden lasten puolesta

Kotimainen kuulokevalmistaja JoyActor sekä kaksinkertainen olympiavoittaja ja maailmanmestari, hiihtäjä Iivo Niskanen, ovat solmineet kahden vuoden yhteistyösopimuksen.

Yhteistyön myötä Sound of Victory by Iivo Niskanen -huippukuulokkeet tulevat markkinoille 13.7.2018 JoyActorin omassa verkkokaupassa sekä myöhemmin myös johtavissa alan myymälöissä kautta maan.

JoyActorin slogan on Recycle Joy (Ilon Kierrättäminen) – joka näkyy kaikessa yrityksen toiminnassa. JoyActor tekee hyväntekeväisyystyötä mm. vanhuksille ja nuorisoliikuntaan.

”Yrityksen missio ja laadukkaat tuotteet sopivat erittäin hyvin omaan arvomaailmaani”, kertoo Iivo Niskanen.

 

aamu-logo

Jokaisesta myydystä Limited Edition Sound of Victory -kuulokkeesta (1-1000 kpl) Iivo Niskanen ja JoyActor lahjoittavat 5€ Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiölle tukemaan lasten syöpähoitojen tutkimusta ja kehitystä.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Heikki Leskelä, p. 050 1798, hexu@joyactor.com

 

Sound of Victory