Suomen ensimmäinen Tekojen Tiistai 27.11.2018. Hyviä tekoja helposti ja iloisella mielellä

Kansainvälinen Giving Tuesday -tapahtuma saapuu 27. marraskuuta ensimmäistä kertaa Suomeen. Hyväntekeväisyystapahtuman tarkoituksena on levittää hyvää mieltä tekojen kautta.

Yhdysvalloista lähtöisin oleva tapahtuma on saanut alkunsa vuonna 2012. Tapahtuma on vastapainoa Black Friday ja Cyber Monday -kulutusjuhlille muistuttaen hyvän tekemisen tärkeydestä.

Jokainen yksilö tai organisaatio voi osallistua kampanjaan omien resurssiensa mukaan. Teko voi olla pieni hyvänmielenele tai suurempi ponnistus itselle tärkeän asian eteen. Mukaan voi lähteä esimerkiksi auttamalla naapuria tai lahjoittamalla aikaansa vapaaehtoistyöhön.

Giving Tuesday keräsi vuonna 2017 osallistujia yli 150 maasta. Kampanja on noussut Yhdysvalloissa jopa joulua suuremmaksi lahjoitustapahtumaksi. Viime vuonna tapahtuma sai osakseen paljon näkyvyyttä ja sen avulla kerättiin yhteensä 300 miljoona dollaria internet-lahjoituksina.

JoyActorkin osallistuu tapahtumaan lahjoittamalla hyvää mieltä vanhuksille musiikin ja laulun voimalla eri vanhainkodeissa Helsingissä. Ei ainoastaan tiistaina 27.11., vaan jokaisena päivänä!

Haluaisitko sinä osallistua meidän kanssamme levittämään iloa vanhuksille ja meille itselle myös? Jos haluat, laita meille viestiä osoitteeseen info@joyactor.com. Ensimmäinen laulu- ja pikkujoulutilaisuus on jo keskiviikkona 28.11.2018 Hopeatien vanhainkodissa.

Tervetuloa laulamaan ja välittämään hyvää mieltä!

JoyActor Slushissa

Suomalaiset yritykset yhteistyöllä maailmanmenestykseen!

Elektroniikkavalmistaja JoyActor oli mukana esittelemessä uutuustuotteitaan Slush Music tapahtumassa marraskuussa kaapelitehtaalla. Slush Music palkitsee esiintyjänsä JoyActorin ”Slush edition” -kuulokkeilla. Slush Music:issä on suuri joukko kansainvälisiä esiintyjiä, jotka vievät kuulokkeensa mukaan maailmalle kertomaan kiitosta saaneista suomalaisista JoyActor-kuulokkeista. Näin sekä Slush että JoyActor saavat globaalia näkyvyyttä arvostettujen esiintyjien kantaessa JoyActor ja Slush-logoja kuulokkeissaan.

JoyActor on nopeasti kasvava elektroniikka valmistaja, joka valmistaa innostavia tuotteita aktiiviseen elämäntyyliin. JoyActorin missio on ”Recycle Joy” eli kierrättää iloa ja innostusta hyvien tuotteiden ja palvelun kautta. Tuotteet kehitetään yhteistyössä parhaiden tehtaiden, aktiivisten käyttäjien ja huippu-urheilijoiden kanssa. JoyActor järjestää myös hyväntekeväisyystapahtumia, joiden kautta se levittää positiivista yhteiskuntavastuuta ja toimii innostavana esimerkkinä.

Slush Music on ainutlaatuinen messutapahtuma, joka tuo kansainvälisiä kasvuyrityksiä, sijoittajia ja median yhteen. Slush Music on tuore Slushin sisartapahtuma vuodesta 2014 alkaen. Slush week -tapahtumiin osallistui yli 20 000 kävijää vuonna 2017.

JoyActor järjesti satumaiset kesäjuhlat Puotilan palvelutalossa.

JoyActor järjesti satumaiset kesäjuhlat Puotilan palvelutalossa. Unelmoimme JoyActorissa, että sloganimme Kierrätä Iloa näkyy kaikessa toiminnassa, tuotteissa ja tekemisessä joka päivä. Teemme yhdessä iloisten asiakkaidemme ja kumppaniemme kanssa hyväntekeväisyyttä ja positiivisia temppuja ympärillemme jatkossa entistä enemmän.

Lue koko juttu https://www.mtv.fi/lifestyle/koti/artikkeli/sopoysvaroitus-helsinkilainen-palvelutalo-jarjesti-vanhuksille-elainjuhlat-ihastuttamassa-porroiset-ukko-uula-backa-ja-barbie/6500552

JoyActor sai paljon arvokasta palautetta Helsinki City Runissa

JoyActorin idea on kerätä jatkuvasti netissä, suullisesti sekä tapahtumissa palautetta asiakkailta.

JoyActorin tiimi oli paikalla keskustelemassa Suomen suurimmassa juoksutapahtumassa HCR:ssä juoksijoiden kanssa.

Juoksivat tarvitsevat kevyitä, hyvin pysyviä ja hyvällä äänenlaadulla varustettuja langattomia kuulokkeita. Lisäksi usein on myös tarve päästä nauttimaan juoksulenkin aikana luonnon äänistä sekä joskus soittaa myös perheelle.