Parhaat langattomat kuulokkeet muuttavat maailmaa pakkaus kerrallaan

JoyActorin langattomat nappikuulokkeet ovat laatua ja ekologisuutta arvostavan valinta. Maailman pienin pakkaus, 36 kuukauden takuu ja CO2-kompensaatio vakuuttivat myös Finnairin; JoyActorin kuulokkeet matkaavat jatkossa Finnairin kanssa levittäen maailmalle kestävän kulutuksen ilosanomaa.

Langattomat kuulokkeet paketoitiin maailman pienimpään pakettiin

Myönnettäköön; olemme melkoisen ylpeitä TinyMate -nappikuulokkeistamme, jotka näyttävät mallia suurille elektroniikkabrändeille. Hioimme kuulokkeiden paketin niin optimaaliseksi, että tuloksena on maailman pienin kuulokepakkaus. Ei ylimääräistä pahvia, muovia tai krääsää. Lisäksi maksamme jokaisesta pakkauksesta CO2-kompensaation. Maailmaa muutetaan ekologisemmaksi tietoinen ostopäätös kerrallaan!

Parhaat kuulokkeet kestävät kulutusta: 3 vuoden takuu

Jotta voidaan puhua ekologisuudesta, tulee tuotteen kestää aikaa ja kulutusta. Siksi TinyMate -kuulokkeilla on 36 kuukauden takuu. Lisäksi JoyActorilla on Suomessa oma korjausrinki, joka huolehtii kuulokkeiden huollosta ja korjauksesta. Miksi hankkia uudet, jos vanhat saa korjattua toimiviksi?

Laatu ja ekologisuus vakuuttivat Finnairin

Maailmaa ei muuteta, ellei tuote vastaa odotuksia. TinyMaten höyhenenkevyt, täysin langaton kuuloke vakuuttaa äänenlaadullaan ja erottelukyvyllään, joka voittaa monet isommistakin kuulokkeista. Viisi erikokoista korvasovitinta varmistaa, että korvanapit pysyvät korvissa myös urheillessa; TinyMate onkin lukuisten urheilijoiden ykkösvalinta.

TinyMate eristää ympäristön äänet erinomaisesti jopa junassa ja lentokoneessa, minkä myös Finnair pani merkille. Laadun ja ekologisuuden vakuuttamana Finnair nappasi TinyMaten valikoimiinsa. JoyActorin CO2-kompensoidut langattomat kuulokkeet löytyvät nyt jokaisesta Finnairin lentokoneesta.

Tilaa nappikuulokkeet kotiisi – ne mahtuvat postiluukustasi sisään! 😉

Recycle Joy!

Meidän sloganimme “Recycle Joy” on keskeinen ajatus jokapäiväistä toimintaamme JoyActorilla. Sen lisäksi, että omassa tekemisessämme haluamme tuottaa iloa jokaiselle työntekijälle, asiakkaalle sekä yhteistyökumppanille, niin haluamme myös olla erimerkki muille yrityksille siitä kuinka yksittäinen yritys voi jakaa hyvää ympärilleen monin eri tavoin.

Recycle Joy ulottuu kaikkeen toimintaamme

Tänäkin kesänä työllistämme nuoria yritykseen oppimaan työelämästä ja kehittämään osaamistaan ja itsevarmuutta työstä.

JoyActorissa tätä ilon ja hyvän kierrättämistä toteutetaan myös taloudellisesti. Esimerkiksi viime vuonna yrityksemme jakoi peräti noin 7,5% koko liikevaihdostaan yhteiskunnallisesti tärkeiksi kokemiimme kohteisiin kuten Itämeren suojeluun, hyväntekeväisyyteen lasten ja vanhusten hyväksi sekä yksittäisten urheilijoiden taloudelliseen tukemiseen.

Vastuullisuustavoitteemme ovat korkealla ja kunnianhimoisen tekemisen  haluamme toimia mallina myös suuremmille organisaatioille. Me olemme vielä pieni ja kasvava yritys, joten tuo 7,5% liikevaihdosta on luonnollisesti rajallinen summa, mutta jos maailman johtavat isot yritykset jakaisivat vastaavan suhteellisen osuuden liikevaihdostaan, niin puhuttaisiin valtavista rahoista. Vai miltä kuulostaa, että vaikkapa kaikkien tuntemien Applen ja Samsungin kohdalla vastaavat suhteelliset osuudet liikevaihdosta ovat noin 18 ja 14 miljardia euroa?

Osana vastuullisuustavoitteitamme, alamme tästä tilikaudesta 2019 alkaen julkaista vuosittaisen vastuullisuustyön koosteen verkkosivuillemme.

Haluamme muuttaa maailmaa tuotteidemme, toimintatapamme ja innovatiivisen ajattelun kautta. Toivomme että ne innostavat myös sinut ja muut tuomaan maailmaan lisää hyvää ♡

TOP 3 reissutarinaa, jolloin SolarMate pelasti päiväni

Balilla vietetystä kuukaudesta jäi mieleen paitsi auringonlaskut meren rannalla, myös muutama kommellus, jolloin matkaan pakattu SolarMate pelasti reppureissaajan pälkähästä.

Alla TOP3 suosikkitarinaani, joissa JoyActorin aurinkovoimalla toimiva laturi oli nimensä mukaisesti kaveri, jota ilman ei maailmalle ole enää asiaa.

#3 Biitsipäivän pelastus

Surffaajat esittelivät taitojaan Canggun rannan kuohuissa samalla, kun ahmin aurinkorasvalta tuoksuvia kirjan sivuja. Kaikki oli täydellistä, kunnes Sound of Victory -kuulokkeista pauhaava lempibiisini lakkasi soimasta. En ollut muistanut ladata kuulokkeitani pitkään aikaan.

Hetkellisen turhautumisen jälkeen hoksaan, että repun pohjalta löytyy pieneen tilaan taiteltu aurinkolaturi. Pääsen testaamaan vehjettä ensimmäistä kertaa – mahtaakohan tämä oikeasti toimia?

Asetan SolarMaten huivini päälle rantahiekkaan ja nyökkäilen tyytyväisenä, kun näen kuulokkeiden latausvalon syttyvän. Tekee mieli huikata ohikulkijoille, että katsokaa, lataan kuulokkeitani ilman sähköä, keskellä hiekkarantaa! Pian musiikki tulvii takaisin, ja kiitos JoyActorin, rantapäiväni on pelastettu.

#2 Joogaharjoituksen helpotus

Reissun parhaisiin hetkiin kuului uima-allasalueella tehty joogaharjoitus aamutuimaan, kun muut vielä nukkuivat. Eräänä aamuna hiippailtuani joogamatto kainalossa altaalle tajusin, etten ollut muistanut ladata puhelintani yön aikana. Onnekseni SolarMate odotteli repun pohjalla!

Sain ladattua puhelimeni altaalla samalla, kun aloittelin joogaharjoitustani. Yllätyin aurinkolaturin nopeudesta ja siitä, miten paljon akku ehti latautua treenini aikana. SolarMate keräsi pisteitä paitsi tyytyväiseltä joogilta, myös muilta tilannetta seuranneilta aamuvirkuilta.

 

#1 Eksyksissä riisipelloilla

Skootterimatkalla rannikolta saaren keskiosaan satuin valitsemaan väärän risteyksen ja päädyin mutkittelemaan matkalla sen verran pidempään, että puhelimeni akku irtisanoutui tehtävästään.

Tämäpä loistavaa, ajattelin; olin eksyksissä riisipeltojen keskellä, ilman puhelinta, ilman navigaattoria. SolarMate osoittautui toden teolla pelastukseksi, sillä sen ansioista sain istuskella tienreunassa matkaeväitä popsien samalla, kun aurinko latasi puhelintani toimintakuntoon.

 

Reissurinkka sai uuden vakiovarusteen

Viimeistään riisipellon kyljessä istuskellessani tulin siihen tulokseen, että SolarMate pääsee jatkossa kaikille reissuilleni. Aurinkovoimalla toimiva virranlähde pelastaa tarpeen tullen monelta kommellukselta.

Kiitos JoyActorin loistotiimille huikeasta reissukaverista – suosittelen aurinkolaturia jokaiselle maailmanmatkaajalle, luontoretkeilijälle ja mökkeilijälle!

Henna 

Traveller, Writer & Yoga Teacher

SoundMate / Sound of Victory käyttöohje

Päällekytkentä

  • Paina monitoiminäppäintä (keskellä oleva pyöreä näppäin) 3 sekuntia kuulokkeiden ollessa pois päältä.

Paritustila

  • Paina monitoiminäppäintä 5 sekuntia kuulokkeiden ollessa pois päältä.

Laiteparin muodostaminen

  1. Käynnistä puhelimesi ja varmista, että Bluetooth on päällä.
  2. Kytke SoundMate päälle ja mene paritustilaan.
  3. Etsi Bluetooth- laitteita puhelimellasi noudattamalla puhelimen käyttöohjeita.
  4. Muutaman sekunnin kuluttua kuulokkeet näkyvät puhelimessasi.
  5. Valitse ne ja noudata puhelimesi ohjeita yhdistääksesi kuulokkeet puhelimeen.

Kuulokkeiden lataus

  1. SoundMate voidaan ladata verkkovirtalaturilla tai USB-laturilla, jossa on Micro USB-portti.
  2. Punainen LED-valo palaa latauksen ajan ja sininen LED-valo syttyy, kun akku on ladattu täyteen.

 

Kuulokkeiden näppäimet 

  1. Keskellä oleva pyöreä näppäin on monitoimintanäppäin, jolla voit:
  • Kytkeä kuulokkeet päälle/pois päältä painamalla 3 sekuntia
  • Parittaa kuulokkeet puhelimeen painamalla 5 sekuntia
  • Laittaa pauselle videon/musiikin painamalla kerran.

2.  Kun painat alinta näppäintä:

  • Kerran nopeasti, pääset seuraavaan kappaleeseen/videoon
  • Kerran pitkään, saat säädettyä ääntä hiljemmalle.

3. Kun painat ylintä näppäintä:

  • Kerran nopeasti, pääset edelliseen kappaleeseen/videoon
  • Kerran pitkään, saat säädettyä ääntä kovemmalle.

Iivo Niskanen ja JoyActor mukana Helsinki City Runissa

Maastohiihdon olympiavoittaja Iivo Niskanen mittaa kevään juoksukuntonsa Helsinki City Run -puolimaratonilla 18. toukokuuta. Juokseminen on iso osa hiihtäjän vuosiharjoittelua, mutta Helsinki City Runin tapaiselle puolimaratonille Niskanen ei ole osallistunut.

– Käyn vielä toukokuun alussa hiihtämässä yhden kilpailun, joten juoksu on minulle hyvä startti harjoituskauteen. Mitään ennakko-odotuksia ei ole, mutta kun ryhmässä juostaan, siinä on aina kilpailua mukana, Niskanen ennakoi.

Huippuhiihtäjän juoksukunto olisi terävämpi syyskesällä, mutta Niskanen on utelias näkemään kuinka hyvin puolimaraton taittuu toukokuussa.

– Tuossa vaiheessa ei vielä kärkivauhtiin pääse, mutta sinne tuntiin ja 15 minuuttiin, tai niille nurkille puolikkaan pitäisi mennä, Niskanen arvioi.

Kanssakilpailijoitaan Niskanen kehottaa haastamaan olympiavoittajan.

– Nyt siinä on monella hyvä sauma ottaa päänahka. Toivottavasti moni voittaa minut ja pistää juoksemaan jatkossa kovempia lenkkejä, Niskanen tuumii.

Tule tutustumaan uusiin juoksijoille ja aktiivisille liikkujille suunniteltuihin tuotteisiimme kilpailuviikonloppuna Juoksun ja Hyvinvoinnin Expoon Töölön kisahallissa. Samalla pääset tapaamaan ja vaikka nappaamaan selfien osastollamme vierailevien urheilijoiden kanssa. Iivo vierailee osastollamme pe 17.5. klo 18-19. Iivon lisäksi perjantaina osastollamme vierailevat myös kestävyysjuoksun moninkertaiset suomenmestarit ja SM-mitallistit, Camilla Richardsson ja Helsinki City Runin viime vuotinen voittaja Suvi Miettinen. Tule myös reitin varrelle kannustamaan Iivoa, mikäli et ole itse osallistumassa juoksuun.

Kisatunnelmia SM-hiihdoista

Maaliskuun viimeisenä viikonloppuna Suomessa seurattiin innolla Hiihdon SM-kisoja aurinkoisella Äänekoskella. Vielä innokkaampana Äänekoskelle olivat kuitenkin tulleet JoyActorin järjestämän kisa-arvonnan voittajakaksikot, jotka pääsisivät viikonlopun aikana tapaamaan henkilökohtaisesti Iivo Niskasen.

JoyActorin järjestämän arvonnan pääpalkintona oli viikonlopun all-inclusive matka SM-hiihtokisoihin, mikä huipentui Iivo Niskasen tapaamiseen. Voittajat pääsivät ensin esittämään Iivolle kysymyksiä menestyksen salaisuuksista ja huippu-urheilijan arjesta, sekä ottamaan muistoksi yhteiskuvia Iivon kanssa. Keskustelua seurasi vielä Iivon vetämä hiihtokoulu, jossa voittajat saivat henkilökohtaista opastusta hiihtotekniikkansa kehittämiseen.

Voittajat kertoivat palkintoviikonlopun olleen ikimuistoinen ja hehkuttivat Iivon henkilökohtaista tapaamista sekä kisatunnelmaa. Lisäksi viikonloppu vahvisti tietenkin intoa hiihtämiseen!

Kiitokset Iivo Niskanen, Äänekosken voimistelu- ja urheiluseura Huima, Hiihdon Suomen Cup, BMW, Kirami, ja lukuisat muut yhteistyökumppanit jotka auttoivat viikonlopun tunnelman luomisessa!

Ystävänpäivä todisti suomalaisille tutun väitteen vanhaksi

Halauksia, hymyjä ja iloisia kohtaamisia. Kaupungin vilkkain keskusaukio koki kummia, kun JoyActor kumppaneineen tempaisi halauskyltit esiin. Lue, miten voit hypätä maailman positiivisimman porukan remmiin.

Kuka vielä sanoo, että suomalaiset ovat ujoa ja juroa kansaa? Osoitimme ystävänpäivänä 14.2.2019, että väite on auttamattomasti vanhentunut.

JoyActor järjesti yhdessä OP Helsingin, CityShopparin ja ystävien kanssa Kampin keskusaukiolla tempauksen, joka jäi takuuvarmasti ohikulkijoiden mieleen. Huikeiden erikoisetujen, ilmaiskuponkien, suklaan ja pimeässä pelastavien jalkaledien lisäksi aukiolla jaettiin ilmaisia halauksia.

Suomalaisten maailmankuulu – vähintään puolen metrin mittainen – henkilökohtainen tila unohtui nopeasti, kun avasimme kädet leveälle ja toivotimme hyvät ystävänpäivät. Vaikka kasvoille levisi yllättyneitä hymyjä, otettiin halauksia vastaan ilahtuneesti.

Oli valloittavaa olla todistamassa, kun hymyt levisivät kauppakeskuksessa viraalia kissavideotakin nopeammin. Osa ohikulkijoista innostui tempauksesta niin, että he liittyivät seuraamme halailemaan kanssashoppailijoita.

Ystävänpäivän lämpöä olivat jakamassa myös brändilähettiläämme: valovoimainen tennispelaaja Mia Eklund sekä inspiroiva FightBackin perustaja Pekka Hyysalo.

Halauksella on tutkitusti lukuisia terveyshyötyjä, puhumattakaan siitä tunteesta, kun ihminen kokee tulleensa kohdatuksi. Kun ihminen saa apua tai hyvää oloa, inspiroituu hän usein antamaan sitä eteenpäin.

JoyActorin missiona on tarjota käyttäjillemme parhaita kuulokkeita ja arkea rikastuttavia elektroniikkatuotteita, sekä toimia vastuullisena esimerkkinä muille yrityksille. Positiivisuuden ja hyvän jakaminen ei ole meiltä pois! Etenemme pieni teko kerrallaan kohti haavettamme: haluamme olla maailman positiivisin brändi. Kun siis vastaan kävelee hymyilevä tyyppi JoyActorin kuulokkeet kaulalla, tiedät, mistä on kyse. Heitä kaverille hymy – se on luonnonvara, jota saa tuhlata.

Kampin ystävänpäivätempaus sai positiivista palautetta niin yhteistyökumppaneilta, kauppakeskukselta kuin ohikulkijoiltakin. Kun työpäivän päätteeksi jalkoja väsyttää, mutta peilistä katselee paria hymyryppyä rikkaammat kasvot, tietää olevansa oikealla tiellä. Mieleen nousee kuitenkin yksi kysymys ylitse muiden:

Olisiko aika päivittää sitä tarinaa, jota kerromme suomalaisuudesta?

 

Ystävänpäivän menossa mukana:
OP Helsinki, CityShoppari, DriveNow, Leader, Viking Line, Rush, tennispelaaja Mia Eklund, FightBackin perustaja Pekka Hyysalo

Superviikonloppu Kampissa 8.2. – 10.2.2019

Ystävänpäivää edeltävä viikonloppuna Kampin keskusympyrässä on upeita tapahtumia koko viikonlopun ajan.

Viikonlopun kaikkina päivinä jaossa paljon ilmaistuotteita ja etukuponkeja, minkä lisäksi tarjolla on huippuja erikoisetuja JoyActorin kuulokkeiden ostajille!

Tapahtumaan voit tuoda vanhat tai rikkinäiset kuulokkeesi, jotka keräämme ja korjaamme hyväntekeväisyyteen vanhuksille

Perjantai 8.2.2019 klo 13-19 – Leijonat

Leijonat-päivä. Tule kokeilemaan Leijonat-kuulokkeiden mahtava äänentoisto ja poimi matkaasi mahtavia ilmaistuotteita ja etuja.

Lauantai 9.2.2019 klo 11-15 – Jennifer Käld

JoyActor järjestää yhteistyössä Elisan kanssa lauantaina 9.2.2019 klo 11-17 E-tason keskusympyrässä positiivisuutta huokuvan tapahtuman, jossa fanit voivat tavata upean Jennifer Käldin eli JenniferErican!

Jennifer Käld on sosiaalisen median seuratuin suomalainen. Suositussa TikTok-lyhytvideopalvelussa Jenniferericalla on jo lähes 4 miljoonaa seuraajaa ja katsotuimmissa videoissa yli 50 miljoonaa katsontakertaa. Luvassa JenniferErican meet&greet fanien kanssa klo 11-15 sekä mahdollisuus ostaa signeerattuna JoyActorin erikoiserän Jerica x TinyMate kuulokkeet.

Päivän aikana toteutetaan myös näyttävä TikTok-video Kampin keskuksessa Jenniferin kanssa!

Sunnuntai 10.2.2019 klo 13-18 – Itämeren pelastuspäivä

Paikalla Pohjoismaiden hopeamitalisti uimari Hilla Kortetjärvi sekä purjelautailun raceboard-luokan maailmanmestari Aleksandra Blinnikka kertomassa uudesta videoprojektistaan merten puhdistamiseksi!

Yhteistyössä

Elisa, Brandbuddy, OP Helsinki, DriveNow, Cityshoppari, Leader, Rush-trampoliinipuisto, Viking Line, Kampin kauppakeskus, Clearchannel, BookBeat, Leijonat, Iivo Niskanen, Jerica/Jennifer Käld, Minä Olen -messut, John Nurminen Säätiö (Itämeren pelastaminen) ja Remeo-kierrätys. Sekä tietysti kaikki muut positiiviset toimijat.

https://drive.google.com/drive/folders/1BgfjL-ucoISM5yTxpjs059Lxp6XM0YtN?usp=sharing

Joulumieltä vanhuksille ja meille kaikille JoyActorin joululauluvideolla

Haastamme tänä vuonna kaikki mukaan Vanhuskummi-haasteeseen. Tavoitteena on, että jokaisella yksinäisellä vanhuksella on oma kummi ensi vuoden aikana!

JoyActor on tehnyt yhteistyössä urheilijoiden, kuten Nooralotta Nezirin, Rosanna Ojalan ja IIvo Niskasen, ja somevaikuttajien kanssa joululauluvideon, jolla toivomme saavamme kaikki mukaan haasteeseen.

Tekemällä hyvää, saat myös itsellesi hyvää!

Ihanaa ja rauhallista joulua meille kaikille ❤

Suomen ensimmäinen Tekojen Tiistai 27.11.2018. Hyviä tekoja helposti ja iloisella mielellä

Kansainvälinen Giving Tuesday -tapahtuma saapuu 27. marraskuuta ensimmäistä kertaa Suomeen. Hyväntekeväisyystapahtuman tarkoituksena on levittää hyvää mieltä tekojen kautta.

Yhdysvalloista lähtöisin oleva tapahtuma on saanut alkunsa vuonna 2012. Tapahtuma on vastapainoa Black Friday ja Cyber Monday -kulutusjuhlille muistuttaen hyvän tekemisen tärkeydestä.

Jokainen yksilö tai organisaatio voi osallistua kampanjaan omien resurssiensa mukaan. Teko voi olla pieni hyvänmielenele tai suurempi ponnistus itselle tärkeän asian eteen. Mukaan voi lähteä esimerkiksi auttamalla naapuria tai lahjoittamalla aikaansa vapaaehtoistyöhön.

Giving Tuesday keräsi vuonna 2017 osallistujia yli 150 maasta. Kampanja on noussut Yhdysvalloissa jopa joulua suuremmaksi lahjoitustapahtumaksi. Viime vuonna tapahtuma sai osakseen paljon näkyvyyttä ja sen avulla kerättiin yhteensä 300 miljoona dollaria internet-lahjoituksina.

JoyActorkin osallistuu tapahtumaan lahjoittamalla hyvää mieltä vanhuksille musiikin ja laulun voimalla eri vanhainkodeissa Helsingissä. Ei ainoastaan tiistaina 27.11., vaan jokaisena päivänä!

Haluaisitko sinä osallistua meidän kanssamme levittämään iloa vanhuksille ja meille itselle myös? Jos haluat, laita meille viestiä osoitteeseen info@joyactor.com. Ensimmäinen laulu- ja pikkujoulutilaisuus on jo keskiviikkona 28.11.2018 Hopeatien vanhainkodissa.

Tervetuloa laulamaan ja välittämään hyvää mieltä!

Olympiavoittaja Iivo Niskanen ja suomalainen kuulokevalmistaja JoyActor yhdessä taistelemaan syöpäsairaiden lasten puolesta

Kotimainen kuulokevalmistaja JoyActor sekä kaksinkertainen olympiavoittaja ja maailmanmestari, hiihtäjä Iivo Niskanen, ovat solmineet kahden vuoden yhteistyösopimuksen.

Yhteistyön myötä Sound of Victory by Iivo Niskanen -huippukuulokkeet tulevat markkinoille 13.7.2018 JoyActorin omassa verkkokaupassa sekä myöhemmin myös johtavissa alan myymälöissä kautta maan.

JoyActorin slogan on Recycle Joy (Ilon Kierrättäminen) – joka näkyy kaikessa yrityksen toiminnassa. JoyActor tekee hyväntekeväisyystyötä mm. vanhuksille ja nuorisoliikuntaan.

”Yrityksen missio ja laadukkaat tuotteet sopivat erittäin hyvin omaan arvomaailmaani”, kertoo Iivo Niskanen.

 

aamu-logo

Jokaisesta myydystä Limited Edition Sound of Victory -kuulokkeesta (1-1000 kpl) Iivo Niskanen ja JoyActor lahjoittavat 5€ Aamu Suomen Lasten Syöpäsäätiölle tukemaan lasten syöpähoitojen tutkimusta ja kehitystä.

 

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Heikki Leskelä, p. 050 1798, hexu@joyactor.com

 

Sound of Victory

Olen uudelleen tosi rakastunut

Muistan vielä erittäin kirkkaasti nuoruuteni, jolloin Dingo ja Eppu Normaali, sekä Bon Jovi räiskyivät Walkmanieni kautta korvakäytäviini ei-niin-kirkkaasti – ja käytännössä se olikin ainoa kokemukseni kuulokkeiden käytöstä tähän päivään, tarkemmin sanottuna tähän viikkoon mennessä.
Tai voitaisiinko puhua niistä Walkmanien ”kuulokkeista” jonkinlaisina piuhoina, jotka korvakäytäviin ohjautuivat, ja tuntui kuin pienestä, tupakka-askin kokoisesta laitteesta lähtenyt ääni olisi mennyt jonnekin täysin muualle kuin ne piuhat menivät.
Mutta mitäpä siitä, Walkmanit olivat silloin kaikilla, joten tietenkin minullakin piti ne olla – tykkäsipä niistä sitten tai ei, niitä vaan käytettiin.
Musiikki, mitä niistä kukainenkin kuunteli, oli täysin toissijaista, kuten myös se äänenlaatukin – ne Walkmanin kuulokkeet päässä kaupungilla oli se juttu.
Just SE in-juttu.

Ehkäpä siitä syystä tuo nuoruuden innokkuudella alkanut oma intohimoinen suhteeni kuulokkeiden kautta kuunneltuun musiikkiin jäikin sitten hyvin lyhyeksi suhteeksi, sitä voisi hyvin verrata yhden viikonlopun mittaiseen teinisuhteeseen vastakkaisen sukupuolen kanssa – se oli täynnä odotuksia, sähellystä ja lopulta vain pettymyksiä, sekä katkera loppu häämötti jo heti parin päivän päästä.
Moni teistä varmaan tietää aika tarkalleen, mitä tarkoitan.

Hyvin kiireisenä myyntimiehenä touhutessani nuorena aikuisena – se kiire kun tuolloin oli itse itselleni luoma sekasorto, joka johtui siitä, kun tein asioita ensin puolihuolimattomasti ja jouduin niihin sitten jälkikäteen käyttämään kaksinverroin aikaa, saadaakseni ne lupaamani asiat hoidetuksi.
Näinhän se yleensä menee, kiireisellä nuorella myyntimiehellä.
No, mennäänpä taas itse asiaan, siis kuulokkeisiin.
Silloiseen kiireeseeni heijastui myös se, että musaa kuuntelin sitten vain autossa ja kotona, niin kiire kun tuntui olevan ihan koko ajan, niin eihän niitä kuulokkeita ehtinyt korviin sijoitella – toki se Walkman-buumi oli jo mennyt, eikä se ollut enää SE in-juttukaan.
Se taisi olla se todellinen syy.

Tämä oli siis se tämän omakohtaisen tarinani ”ennen kuulokkeita” osuus, sillä tasan viikko sitten suhteeni kuulokkeisiin muuttui, voisin sanoa aika mahtipontisestikin, eli lopullisesti muuttui.

Ei, en löytänyt ullakolta vanhoja Walkamanejani, ja nyt fiilistelisin niistä uudelleen sitä nuoruuteni 80-luvun hittimusaa – vaan sain hyvältä kaveriltani Hexulta vahvan suosituksen kokeilla JoyActorin SoundMate-kuulokkeita lukeakseni äänikirjoja, kun hän tietää minut hyvin intohimoiseksi lukuharrastuksen vaalijaksi.
Siis nykyajan kuulokkeita.
Ja voinkin nyt sanoa, että tämä mennyt viikko on sujunut kuin siivillä, vapaa-aikanani kun olen lentänyt täysin uuteen äänimaailmaan, uusien kuulokkeideni kanssa.
Kiitokset kuuluvat siis Hexulle tästä hyvästä vinkistä.
JoyActor SoundMate forever!

Olen siis löytänyt täysin uuden äänimaailman – vaikka minulla ihan hyvät laitteet ovat sekä kotona, että autossani – niin niitä ei vain voi edes verrata hyvien kuulokkeiden tuomaan ääninautintoon, joiden kautta hyvä musa, tai hyvä kirja kuunneltuna täyttää korvakäytäni kautta upeasti pääni sisällä lliikkuvat äänihermot.
Fiilis on ihan uskomaton.
Olen uudelleen rakastunut, siis 30 vuoden jälkeen – anteeksi vaimoni, sinua olen rakastanut koko ajan ja rakastun yhä joka päivä uudelleen – mutta siis uusiin kuulokkeisiini.
Ja näitä kuulokkeita ei voi mitenkään verrata niihin Walkmanien ”piuhoihin” – kaikella kunniotuksella niitä kohtaan, onhan siitä toki jo aikaakin.

Olen kuunnellut nyt viikon aikana jo melkein kolme uutta Stephen Kingin kirjaa, rauhoittuakseni päivän kiireistä ennen nukkumaan menoa ja vaikka uniaikani onkin nyt hieman lyhentynyt – en vain malttaisi lopettaa kuunteluani oikeastaan ollenkaan – tunnen itseni silti entistä virkeämmäksi.

Lisäksi Spotify-kuunteluni on mennyt ihan eri levelille, aiempaan verrattuna, kun olen käyttänyt kuulokkeita ulkoilulenkkieni aikana, ja nuo 80-luvun dingot, eput ja jovitkin ovat saaneet kyytiä kuulokkeissani ihan eri tapaan verrattuna siihen 30 vuoden takaiseen aikaan.
Olen toki löytänyt myös tämän päivän musiikkiakin Spotifyista, mutta oman soittolistani kärkeen niillä on vielä melkoisesti kirittävää.

Mielessäni ei ollut edes käynyt, kuinka hyvn kuulokkeet voisivat lämmittää korviani tällä viimaisella pakkaskaudella, joka Helsingissä tällä hetkellä on jo vallinnut mielestäni hieman liiankin pitkään, vaikka lumen tuoma valoisuus toki on kiva asia.
Sekä kuinka hyvin nämä uudet kuulokkeet istuvatkaan päähäni, myös juoksunlenkkienkin aikana.
Ja soundi, joka niistä tulee, ahh – miten se voikaan olla niin hieno ja täyteläinen, syvine bassorytmeineen kaikkineen.

Ja minusta myös tuntuu, että olen nyt takaisin trendien harjalla, kun en todellakaan ole ainoa, joka kuulokkeet päässä ulkoilee, tai kuten liikemiehet ne päässään kiiruhtavat pitkin Aleksanterinkatua.
Tunnen itseni uudelleen nuoreksi.
Minulta myös vahva suositus ”elämään kuulokkeiden kanssa”.
Siis juuri nykypäivänä.

Nimim. Tyytyväinen keski-ikäinen kuulokemies

P.S.
Isot kiitokset kuuluvat siis hyvälle kaverilleni Hexulle.
Ja BookBeatille.
Sekä eritoten JoyActorille – kuulokkeenne ovat erinomaiset, ja kuten nuorena tapanani oli usein sanoa tykkäämistäni asioista, voin sen nyt sanoa ihan aidosti:
”JoyActor SoundMate forever!

JoyActor Slushissa

Suomalaiset yritykset yhteistyöllä maailmanmenestykseen!

Elektroniikkavalmistaja JoyActor oli mukana esittelemessä uutuustuotteitaan Slush Music tapahtumassa marraskuussa kaapelitehtaalla. Slush Music palkitsee esiintyjänsä JoyActorin ”Slush edition” -kuulokkeilla. Slush Music:issä on suuri joukko kansainvälisiä esiintyjiä, jotka vievät kuulokkeensa mukaan maailmalle kertomaan kiitosta saaneista suomalaisista JoyActor-kuulokkeista. Näin sekä Slush että JoyActor saavat globaalia näkyvyyttä arvostettujen esiintyjien kantaessa JoyActor ja Slush-logoja kuulokkeissaan.

JoyActor on nopeasti kasvava elektroniikka valmistaja, joka valmistaa innostavia tuotteita aktiiviseen elämäntyyliin. JoyActorin missio on ”Recycle Joy” eli kierrättää iloa ja innostusta hyvien tuotteiden ja palvelun kautta. Tuotteet kehitetään yhteistyössä parhaiden tehtaiden, aktiivisten käyttäjien ja huippu-urheilijoiden kanssa. JoyActor järjestää myös hyväntekeväisyystapahtumia, joiden kautta se levittää positiivista yhteiskuntavastuuta ja toimii innostavana esimerkkinä.

Slush Music on ainutlaatuinen messutapahtuma, joka tuo kansainvälisiä kasvuyrityksiä, sijoittajia ja median yhteen. Slush Music on tuore Slushin sisartapahtuma vuodesta 2014 alkaen. Slush week -tapahtumiin osallistui yli 20 000 kävijää vuonna 2017.

JoyActor järjesti OnePlus 5 -kuvaustapahtuman

Järjestimme kuvaajien ykkössuosikiksi nousseilla OnePlus 5 -kännyköillä kuvaustapahtuman Akateemisen kirjakaupan Starbucksissa keskiviikkona 20.9.

Kuvauksissa olleet saivat kokea OnePlus 5 -kameran uskomattoman laadun! Kuvaajina toimivat huippuvalokuvaajat Sami Vaskola ja Iiris Heikka.

JoyActor haluaa tuoda Recycle Joy -sloganin kaduille ja jokaisen ihmisen elämään niin, että sen voi nähdä ja tuntea myös kuvista. Kuvien ottaminen iloisista käyttäjistä jatkuu sekä JoyAcrtorin tiimin että tyytyväisten käyttäjien kautta. Ja tietysti kysymme samalla: “Mikä on lempibiisisi ja mitä se merkitsee sinulle?

Käy kurkkaa lisää kuvia Instagrammissa hastageilla #JoyActor ja PhotonOnePlus

Kiitos kaikille osallistujille!